_{^Esittelyssä}

Vaajakoski – ainutlaatuinen asuinpaikka

Päijänteen pohjoispäässä sijaitseva Vaajakoski on virkeä ja dynaaminen Jyväskylän kaupunginosa. Palveluiden läheisyys yhdistettynä viihtyisään kulttuuriympäristöön, hyviin liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksiin, vesistöihin ja puhtaaseen luontoon tekevät Vaajakoskesta ainutlaatuisen ja viihtyisän paikan asua ja elää.

Vaajakosken tarina

Esihistoriaa

Vaajakoski sijaitsee Päijänteen pohjoispäässä, josta koskien kautta pääsee laajoille Rautalammen, Keiteleen ja Saarijärven vesistöalueille. Vaajakosken seutu sijoittuikin jo kivi- ja pronssikausilla ihmisten pyynti- ja eräretkien luonnolliselle kulkuväylälle pohjoisen suuntaan. Tästä muistoina ovat asuinpaikkalöydöt ja useat lapinrauniot, joista Pyhäsaaren raunio on ajoitettu noin 3000 vuoden ikäiseksi. Seudulta löytyy myös esihistoriallista nimistöä kuten Hiidenniemenmaa, Pyhäsaari, Lapinsaari, Naissaari ja Ukonhonganvuori.

Historiallisen ajan alku

Ensimmäiset kirjalliset maininnat Vaajakosken seudusta löytyvät 1500-luvulta. Alue oli tuolloin hauholaisten aatelisten erä- ja rälssimaata. Asiakirjojen mukaan 1560-luvun alussa Naiskosken rannalla asustellut Heikki Matinpoika oli Haapaniemen ensimmäinen asukas. Haapaniemen talo jakautui 1606 kahdeksi taloksi ja 1771 Oksalan talo jakaantui puoliksi, jonka jälkeen taloja oli jo kolme. Aikuisia ihmisiä Haapaniemessä asui tuohon aikaan parikymmentä.  Talot siirtyivät 1600-luvun lopulla kruunun omistukseen ja seuraavan vuosisadan lopulla asukkaat ostivat ne perintötiloiksi.

Sahateollisuuden alku

Oravasaaressa sijainneen Uddegårdin kartanon isäntä majuri Carl Christian Rosenbröijer ja lääninkamreeri Bengt Stenius rakensivat 1819 valmistuneen sahan Haapakosken Naiskoskeen. Uudenaikainen vaihelaitteella varustettu saha suoriutui korkean veden aikaan 60 tukista vuorokaudessa ja matalan veden aikaan 20 tukista. Laudat kuljetettiin vesitse Päijänteen eteläpäähän, josta ne vietiin hevoskyydillä rannikon kaupunkeihin ja niistä edelleen laivoilla Euroopan markkinoille.  Töitä saha tarjosi parille kymmenelle miehelle. Vuonna 1832 Naiskosken sahan osti loviisalainen liikemies Julius Björksten ja omistajana jatkoi hänen poikansa Alfred Björksten 1870-luvulle saakka.

Patruunan aika

Sahatoiminnan edellytykset paranivat, kun sahatoiminta vapautettiin tuotannon määriin liittyvistä rajoitteista 1861 ja höyryvoimaa ryhdyttiin hyödyntämään sahauksessa ja puutavaran kuljettamisessa. Haapakosken tilanteeseen vaikutti olennaisesti Lahden ja Helsingin välisen rautatien (1869) ja Vääksyn kanavan (1871) valmistuminen, jonka jälkeen laudat voitiin kuljettaa Euroopan markkinoille ilman hevoskyytiä. Olosuhteissa tapahtunut muutos sai kansainvälistä huomiota, ja 1871 Haapakosken sahan osti norjalais – skotlantilainen yritys Finland Wood Co.

Finland Wood Co rakensi Haapakoskelle uuden sahan, joka oli edeltäjäänsä huomattavasti tehokkaampi. Saha varustettiin neljällä raamisahalla, särmäsahalla ja kahdella sirkkelillä. Vuosittain sahattujen tukkien määrä nousi pian yli 100 000:n ja parhaimmillaan 1900-luvun alussa sahan raamien läpi kulki lähes puoli miljoonaa tukkia. Vuonna 1886 yhtiö rakensi Varassaaren toisen sahan, ns. koivusahan, jossa tehtiin keppejä Englannin lankarullamarkkinoille.

Finland Wood Co:n paikallisjohtajaksi Haapakoskelle saapui 1875 nuori James Edward Ross Salvesen (1855-1926). Salvesen harjoitti sahatoimintaa Suomessa 40:n vuoden ajan. Haapakosken lisäksi hän osti sahoja myös Pohjanmaan jokialueilta (Ylivieska, Himanka) ja Saimaan vesireiteiltä (Härskiänsaari, Lauritsala). 

Salvesenia kutsuttiin Haapakosken patruunaksi. Häntä on muisteltu hyväsydämisenä isäntänä, joka tarvittaessa osasi olla myös tiukka johtaja. Nuoruudessaan Salvesen järjesti työläisilleen muun muassa näyttäviä juhannusjuhlia, mutta tavat muuttuivat 1890-luvun alussa Salvesenin tultua vapaakirkolliseen uskoon.

Naissaari toimi pitkään Haapakosken kyläkeskuksena, mutta asukasmäärän noustessa kyläalue laajeni vähitellen erityisesti Sampoharjulle eli Wesmanninmäelle päin. 1900-luvun alussa Haapakoskella asui jo yli 1000 ihmistä.

Tukkien erottelutyömaa

Tukkien uitto todettiin Kymijoessa mahdolliseksi 1860-luvun lopulla, jonka jälkeen joen alajuoksulle perustettiin muutamassa vuodessa useita sahoja. Tukkien hankinta-alueet ulottuivat kauas pohjoisen Keski-Suomen vesireiteille saakka, josta syystä Haapakosken kautta tapahtuva uitto lisääntyi olennaisesti.  Koskessa eri sahafirmojen tukit jouduttiin uittamaan irtonaisina. Eri omistajille kuuluneiden tukkien erottelua varten Haapakosken alajuoksulle perustettiin 1877 Ääne-Haapakosken Lauttayhtiön, myöhemmin Kymin Uittoyhtiön, erottelutyömaa. Sotien jälkeen tukkeja kuljetettiin yhä enemmän kuorma-autoilla, jonka seurauksena erottelutyömaan toiminta päättyi 1964.

Avoveden aikana toiminut erottelutyömaa tarjosi töitä parhaimmillaan 400 henkilölle. Haapaniemessä sijaitsi erottelun konttori ja majoitustiloja. Hupeliin rakennettiin iso tukkilaiskämppä. Työntekijöitä asui myös perhemajoituksessa.

SOK:sta uusi isäntä

Patruuna Salvesen myi 1916 Haapakosken teollisuuden ja maa-alueet Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnalle (SOK). Tuotannollisesti muutos oli huomattava. Patruunan aikana sahattiin vain lautoja ja keppejä, joista lähes kaikki vietiin Edinburgiin. SOK perusti Vaajakoskelle monipuolisen tuotantokeskuksen, jossa tavaroita valmistettiin ennen kaikkea keskuskunnan omille osuuskaupoille.

SOK perusti Vaajakoskelle muutamassa vuodessa tehtaat harjojen, marjanjalostustuotteiden, virvoitusjuomien, makeisten, tulitikkujen, puunjalostustuotteiden, paperin ja kirjekuorien valmistamista varten. Lisäksi toimintansa aloitti saha ja voimalaitos. Margariinitehdas rakennettiin 1920-luvun lopulla ja naulatehdas 1939. Sotien jälkeen Vaajakoskelle rakennettiin uusi voimalaitos ja saha. Uusista tehdasinvestoinneista merkittävin oli lastulevytehtaan perustaminen.

SOK:n teollisuus Vaajakoskella oli vahvimmillaan 1950-luvun lopun 1970-luvun alun välisenä aikana. Toiminnassa oli kymmenkunta tehdasta sekä saha ja puutarha, joita tukivat tehdaspalvelujen yksiköt kuten sähkölaitos, korjauspaja, rakennusosasto, kuljetusosasto, metsäosasto, paino ja keskusvarasto.  Töitä SOK tarjosi parhaimmillaan 2000:lle vaajakoskelaiselle.

Vaajakoski 2000-luvulla

SOK luopui teollisuudestaan Vaajakoskella 1980-luvulla. Muutoksen seurauksena Vaajakoskella aloitti toimintansa useita uusia yrittäjiä, joista monet sijoittuivat SOK:n vanhoihin tiloihin. Vaajakoskesta on kehittynyt vetovoimainen asuinpaikka kauppa- ja harrastusmahdollisuuksineen.